Calico140 cm rautiaankirjava saksalainen ratsuponitamma (25%) syntynyt 19. helmikuuta 2023, ikääntyy satunnaisesti kasvattaja Emma Jones, Saksa omistaja VRL-15120, Ilvessalo VH23-029-0120, koulutustaso vaativa B kouluratsastuspainotteinen, kilpailee porrastetuissa
|
Calico oli kaunis kolmevuotias meille saapuessaan. Nopeasti saimme todeta, että olimme saaneet toisen houdinin talliimme, sillä tamma oli nopeampi karkaamaan lukkojen takaa kuin me muodostamaan ihailevaa lausetta ponitamman ulkonäöstä. Rautiaankirjavaa tammaa ei voi jättää karsinaan ovi auki tai vain toisella lukolla teljettynä. Käytävälläkin sitä pitää vahtia haukan katseella. Jos Calicolle kääntää selkänsä, menee sekunti tai kaksi ja se on jo vapaana. Onneksemme, se ei kovin pitkälle ikinä kulkeudu. Tarhassa ja karsinassa houdinitammalla on virikkeitä jos minkälaista, jotta se pysyy kiireisenä, eikä käytä luppoaikaansa karkaamisen suunnitteluun.
Ratsuna rautiaankirjava tamma on yhtä veikeä kuin maasta käsiteltäessäkin. Se kaipaa jatkuvaa vaihtelua ja virikkeellisyyttä. Calico on osaava, herkkä ja liukas kuin kastemato. Poni on taitava kiemurtelemaan pois avuista ja työnteosta, mutta kun oikea katkaisija löytyy, siitä tulee mitä miellyttävin ratsastaa. Tammalla on erityisen kaunis ravi, ei ehkä kaikista suurin ja ilmavin, mutta todella vaivattoman näköinen. Vahvimpana liikkeenä madon lailla taipuvalla ponilla on kaikki sivuttaisliikkeet ja taivutukset. Calico on omiaan myös siksak-liikkeissä nopean muokattavuutensa vuoksi. Laukka ja käynti kauniilla ponitammalla vaatii tukea ja työstöä, eivät liikkeet missään nimessä huonoja ole, mutta eivät niin hyviä kuin vaivaton ravi.
Calicon monipuolisessa liikunnassa käytetään hyvin paljon apuna sekä puomeja kuin pieniä esteitäkin. Tamma on jaloistaan varovainen ja suorittaa eteensä tulevat tehtävät moitteettomasti. Se viimeinen kipinä kuitenkin estehommasta puuttuu, mikä taasen valkoisten kouluaitojen sisältä löytyy. Ponitamma myös maastoilee mielellään, välillä vähän sapelihammastiikereitä (eli kantoja) varoen, mutta mielellään kuitenkin.
|
jälkeläiset ottaa vastaan 2 ratsuponijalostukseen kelpaavaa tuontisukuista oria |
sukuselvitys
i. Folklore ei ole isänsä menestyin varsa, laadukas kyllä, mutta veikeän luonteensa emältään perinyt. Folklore on kuitenkin luonut laadukkaan uran itselleen Saksan maalla, se on tuttu nimi kansallisilla kouluradoilla ja kaikki odottavat innolla sen suoritusta (ehkä senkin takia, että se tietää yleensä hieman huumoria vekkuliluontoisen Folkloren esittämänä?). Vaikka ori ei päässyt kaikkien kimaltavien tähtien joukkoon kansainvälisille radoille, se osittain isänsä nimen turvin loi hyvää uraa myös jalostusorina. Reipasta, isoa liikettä, itsevarmuutta sekä pilkettä silmäkulmassa vahvasti periyttänyt ori menehtyi tapaturmaisen jalan murtuman seurauksena.
ii. Red oli komea, nimensä veroinen punarautias oldenburgori, jonka nimen kaikki järkevät haluavat nähdä kouluhevosensa sukutaulussa. Kyseinen ori on todistetusti jättänyt jälkeensä todella hienoja kouluhevosia, se on periyttänyt vahvoja askellajeja sekä esiintymisestä ja parrasvaloista nauttivaa luonnetta. Hyvää rakennetta unohtamatta tietenkään. Nuoruusvuosinaan Red kilpaili paljon, se niitti mainetta ja kunniaa tahdikkaalla ravillaan ja tajuttoman voimakkaalla ja ylöspäin suuntautuneella laukallaan. Ori oli herkkä ja suorituskykyinen.
ie. Bejeweled on vahvasta suvusta ja pitkästä, hyvin hiotusta kasvatuksesta syntynyt timantti, joka ei kuitenkaan ehkä ollut ihan sitä, mitä haettiin. Tammalla on villi luonne, se ei mahdu normaalin kouluhevosen raamiin, vaan tuo kilpakentälle myös hieman omaa kujeilevaa persoonaansa. Suloisen kirjavan värityksen omistava Bejeweled liitelee ilmavalla ravilla tehtävästä toiseen, muistaa kytätä ohimennessään tuomaripöytää ja pärskäistä kuuluvasti kirjaimen kohdalla. Pitkän, tasaisesti laadukkaan kilpauransa jälkeen tamma jäi siitoskäyttöön. Bejeweled on todistetusti periyttänyt villiä luonnettaan, hienoa liikettään ja sekä kaunista väriään.
e. Brindle joutui jättämään kilpauransa hyvin lyhyeksi loukkaantumisensa seurauksena, tamma siirtyi jalostuskäyttöön ja omistajansa onneksi toimi siinä hommassa hyvin erinomaisesti. Tamma on erinomainen emä, joka olisi toki pärjännyt hienosti myös kilparadoilla fysiikkansa ja luonteensakin takia. Brindlellä on hieno, suorituslähtöinen luonne ja kaunis, vaivattoman näköinen luonne. Näitä pieni tamma onkin periyttänyt eteenpäin hyvin vahvasti, jo kaksi aikuistunutta varsaa kilpailevat Saksan parhaimmiston seassa.
ei. Bramble on keräillyt ruusukkeita kouluradoilta kuin lapsilta tikkareita. Tälle orille kaikki tuntuu olevan helppoa, onko syy sitten erinomaisessa luonteessa vai maagiselta näyttävässä ravissa. Komea oldenburg Bramble taipui kuin muovailuvaha, liiteli kuin höyhen ja suoritti kuin järkähtämätön vuori. Oman ratsastajansa kanssa ori oli voittamaton. Bramble siirtyi varhaiseläkkeelle 16-vuotiaana pilkkeen kadotessa sen silmäkulmasta, ehkä taikaorin kilometrit kilparadoilla tulivat siinä täyteen. Ori pääsi kuitenkin aloittamaan uuden elämän jalostusorina, eikä tehnyt uudesta urastaan yhtään sen himmeämmin kimaltavaa kuin kilpaurastaankaan. Bramble todistetusti periytti hyväluontoisia, suorituskeskeisiä ja laadukkaita liikkeitä omistavia varsoja.
ee. Ingrid muistetaan oletettavasti parhaiten ponina, jolla nykyisin jo hevosiin siirtynyt maailman luokan kouluratsastaja Jessica Pierson päihitti isot, hienot puoliverisetkin mennen tullen. Isokokoinen new forestinponi omasi hevosmaiset liikkeet, tarkat pysähdykset ja elastisen vartalon. Tammalla oli myös erinomainen kilpaponin pää, se nautti esiintymisestä ja parrasvaloissa tanssimisesta. Ingrid oli poni, joka teki kaikkensa voittaakseen. Poni oli myös erinomainen matkustaja, Jessican kanssa se kulki maasta toiseen saavuttaen myös kansainvälistä nimeä. Saksaan päästyään jo 17-vuotias poni pääsi ansaitulle eläkkeelle ratsastajan siirtyessä puoliverisiin (ja kohoten tästä entistä ylemmäs kansainvälisellä ranking-listalla) ja siirtyi jalostuskäyttöön. Ingrid jätti jälkeläisilleen hienoa liikettä, elastisuutta vartaloon sekä hyvin hevosmaista, korrektia rakennetta.

Ilvessalo on virtuaalitalli, kyseessä on virtuaalihevonen This is a sim-game stable, this is a sim-game horse |
Ponin kuvat © Fee Fotografie |