Argos140 cm rautias splashed white saksalainen ratsuponiori (50%) syntynyt 4. marraskuuta 2022, ikääntyy satunnaisesti kasvattaja Louise Schmidt, Saksa omistaja VRL-15120, Ilvessalo VH23-029-0070, koulutustaso vaativa B kouluratsastuspainotteinen, kilpailee porrastetuissa
Jokin punertavissa, isot merkit omistavissa pikku pirulaisissa vetää minua puoleensa. Joka ikinen kerta. Olen aina ajatellut olevani tammaihminen. Automaattisesti kohtelen hevosia silkkihansikkain, neuvottelen ja hemmottelen. Olen aina ajatellut, että orien tarvitsema jämäkkyys puuttuu, eikä auktoriteettia ole tarpeeksi hormonihöyryissään hyppivän orin hallitsemiseen. Argos tuli minulle hetken mielijohteesta, kasvattaja näytti kuvaa (olin myyty!) ja kertoi, että poni on aivan liian pehmeä luonteeltaan hänen tyttärellensä kilpaponiksi. Orissa on kyllä laatua ja liikettä, mutta siltä kuulemma puuttuu machoileva puoli, jota kilparadoilla kuulemma tarvitaan. |
Herkkä, hellän hörinän ja lämpimät silmät omistava Argos on maailman helpoin ori. Se on rauhallinen ja viisas, se kävelee perässä kuin koiranpentu. Veikkaan, että ori kaveeraisi kärpäsenkin kanssa, jos saisi siihen mahdollisuuden. Argoksen luottamus ihmistä (ja toista eläintä) kohtaan on jotain niin suurta, etten uskonut sellaista ikinä näkeväni. Poni luottaa itsensä täysin toisen käsiin, ei epäröi hetkeäkään tehdä jotain, mitä pyydetään ja suorittaa aina pyynnön täydellä sydämellään.
Argos on luonteeltaan ja liikkeiltään pehmeä. Se ei valloita koulutuomareita liioitellulla ravilla tai laukalla vaan se suorittaa tarkasti ja vaivattomasti. Sille tuntuu kaikki olevan maailman helpointa. Ori taipuu rusetille, se tietää minne jalkansa asettelee pysähdyksessä ja pohkeenväistössä ja se näyttää aina hyvältä. Argoksen selässä on helppo olla hyvä ratsastaja.
Maastossa poniori kulkee varmasti, sillä on valtavan hyvä hallinta ja tietoisuus omaan vartaloonsa. Se luottaa siihen, kun ratsastaja sanoo, ettei se sapelihammastiikeri (lue: postilaatikko) syö pientä ponia ja kulkee vaikkakin hieman varoen, niin luottavaisesti hyökkäävän pelottelijan ohi. Esteillä Argos on tasainen suorittaja, se ei katsele tai kyttää, mutta ei myöskään ole siinä kovinkaan taitava. Orilla ei erityislahjoja ole kumpaankaan ratsastuksen päälajiin, se vaan on tavallinen ja maailman kiltein poni, joka tekee mitä pyydetään.

|
jälkeläiset astuu 1 ratsuponijalostukseen kelpaavan tuontisukuisen tamman 50% punarautias suomalainen ratsuponiori Ilvessalon Athamas s. 30.06.2023, e. Magnolia |
sukuselvitys
i. Argolis oli veistoksellinen trakehnerori, jo pelkällä ulkomuodollaan ori aiheutti katsomossa hengen haukkomista. Veistosmaiseen, jaloon ulkomuotoon liitettynä muovailuvahamainen ratsastettavuus sekä viisas rauhallisuus teki orista yhden ikäluokkansa suosituimmista jalostusoreista. Jalostuskäytön ohella Argolis ihastutti kansaa näyttelyissä, se kiersi jonkin verran myös koulukilpailuja, mutta siirtyi harmittavan onnettomuuden jälkeen pääasialliseen jalostuskäyttöön jo kymmenvuotiaana. Ori periytti vahvasti hyvää luonnettaan, rauhallisuutta ja viisauttaan. Se oli kaikkien käsiteltävissä ja oli ehdoton työntekijöiden lemppari kohteliaan luonteensa takia.
ii. Argive omisti korrektin rakenteen sekä kauniin, voimakkaan laukan. Ori oli pehmeä ratsastaa, mutta se oli luonteeltaan hieman karski. Hyvin orimainen trakehner kilpaili pääasiassa kouluratsastuksessa, mutta vieraili myös muutamissa estekilpailuissa. Argive on jättänyt hieman haastavan luonteensa takia vain muutaman jälkeläisen, se on kuitenki periyttänyt niille erinomaista rakennettaan ja oikeaoppisesti rakentunutta laukkaansa. Luonteen periytyminen onneksi on ollut hyvin vähäistä.
ie. Megara on juuri se ihmeellinen, pienellä kotitallilla elänyt mammanmussukka. Helppoluontoinen, rauhallinen tamma, joka ei ole ollut liitokavio tai erityisen taitava hyppääjä. Se on kuitenkin tehnyt mittaamattoman arvoisen kilpauran kouluratsastuksessa suorittaen tasaisesti ja tarkasti kaiken, mitä ratsastaja siltä on ikinä osannut pyytää. Vanhemmalla iällään Megara siirtyi siitoskäyttöön, ensivarsansa, Argoliksen se varsoi 15-vuotiaana ja sen jälkeen jätti jälkeensä vielä kolme poikkeuksellisen hyväluontoista, puhdasta trakehneria.
e. Hyacinth oli maailman monin (ja söpöin) poni. Pienikokoinen, splashed white-geeniä voimakkaasti periyttänyt welsh mountaintamma oli suoritti kultaisen luonteensa, hyvän laukkansa ja tasaisen liikkumistapansa ansiosta kaiken, mitä sen eteen laitettiin, hyvin moitteettomasti. Tamma oli esillä kaiken maailman söpiksissä, mätsäreissä ja virallisissa näyttelyissäkin, se kilpaili kouluratsastuksessa sekä valjakkoajossa. Luonteeltaan Hyacinth oli maailman kiltein, sillä oli aina ystävällinen ilme ja se tuli kaikkien kanssa toimeen. Ponitamma jätti suuren kolon kasvattajaomistajiensa sydämiin kuoltuaan vanhuuteen kunnioitettavassa 31 vuoden iässä.
ei. Hydra, nimensä veroinen lohikäärmeen poikanen, kunnes siihen tutustuu. Suurella ponisiittolalla elämänsä alun saanut Hydra oli luonteeltaan kaikkea muuta kuin helppo. Jos poni voi olla mustasukkainen, Hydra oli sellainen. Ori luimi kaikelle liikkuvalle, oli syvällä kuoressaan sekä mökötti yksinään. Käytöksensä takia laadukkaasti liikkuva welsh mountainori myytiin yksityiskäyttöön pienikokoiselle aikuiselle, jolla oli kiinnostusta hankaliin, mutta laadukkaisiin tapauksiin. Rakkautta saadessaan ja huomion keskipisteenä ollessaan welshori alkoikin avautumaan, siitä tuli huomattavasti herttaisempi ja helpommin käsiteltävä kaveri ja tämän ansiosta se pääsi loistamaan myös kilparadoilla. Hydra oli tasaisesti suorittava, korrektirakenteinen kouluponi, joka vanhemmalla iällä pääsi loistamaan myös kouluradoilla. Ikänsä vuoksi se jätti jälkeensä vain yhden jälkeläisen ennen viimeistä päiväänsä.
ee. Keira oli pehmeäluontoinen, hieman diivamainen welsh mountaintamma, jolla oli laadukas ravi ja elastinen vartalo. Pienen kokonsa vuoksi tamma kilpaili lähinnä valjakkoajossa, mutta loisti siinä kilpahenkisyytensä ansiosta. Tamma oli yleisesti ottaen helppo käsitellä, ainoa mistä se ei juurikaan välittänyt oli vesi. Tämän lisäksi ajaen se oli välillä hieman säikky, joten ei ollut parhaimmillaan esimerkiksi tuulisina syyspäivinä. Kesähelteellä Keira oli elastinen ajettava, se taipui vaikka rusetille ja taisteli itsensä (yleensä voitokkaasti) maaliin tehtävästä kuin tehtävästä. Tamma jätti jälkeensä useamman helppoluontoisen, pienikokoisen varsan, jolla on hyvä tulevaisuus niin kouluratsastuksen kuin valjakkoajonkin parissa.

Ilvessalo on virtuaalitalli, kyseessä on virtuaalihevonen This is a sim-game stable, this is a sim-game horse |
Ponin kuvat © Fee Fotografie |